Huonekasvien keväthuolto

3.6.2021

Suihkuttele pölyt pois

Talven torkkujen jälkeen kasvit herätellään lämpimässä suihkussa. Samalla, kun lehdet puhdistuvat pölystä, mahdolliset lehtien alapinnoilla ja lehtihangoissa piilottelevat tuholaiset saavat kyytiä.

  • Lämmin suihku tekee hyvää myös karvapintaisille kasveille ja kaktuksille. Kasvien herkkiä kukkia sen sijaan ei saa kastella.

Anna kasvien rauhassa kuivatella pintaansa ennen kuin palautat ne aurinkoiseen paikkaan, jotta lehdet eivät vaurioidu pisaroiden kuivuessa äkillisesti paahteessa.

Vaihda mullat

Vaihda ruukku suurempaan, jos se on täynnä juuria tai kasvi on kasvanut niin suureksi, ettei se pysy kunnolla pystyssä. Vuosien kuluessa multa menettää ilmavan rakenteensa ja hupenee. Ravistele vanha multa juurista ja poista mahdolliset kuolleet juuret veitsellä tai saksilla. Uuden ruukun tulee olla himpun verran suurempi kuin vanha, sillä uutta multaa pitää mahtua juuripaakun alle, sivuille ja hiukan päällekin.

  • Hyvinvoivalle kasville riittää vain ripaus uutta multaa ruukun pinnalle. Vanhaa multaa voi poistaa parin sentin paksuudelta ennen uuden lisäämistä.

Jos ruukun pohjassa ei ole reikää, laita pohjalle kerros kevytsoraa tai sepeliä. Levitä soran päälle suodatinkangas, joka erottaa soran mullasta. Laita kankaan päälle kerros multaa.

Pidä kasvia paikoillaan ruukussa ja tiivistä multa kevyesti painelemalla juuripaakun ja ruukun reunan väliin. Multaa lisätään tiivistäen, kunnes ruukku on kasteluvaraa vaille täynnä. Kastele lopuksi, jotta uusien juurien kasvu käynnistyy.

Siisti – leikkaa ja jaa useammaksi kasviksi

Kasvia voi siistiä leikkaamalla huonokuntoiset ja kellastuneet versot pois. Pitkäksi venähtäneen jukkapalmun tai lohikäärmepuun voi lyhentää katkaisemalla latvuksen.

Latvominen eli kasvupisteiden poistaminen tuuheuttaa nopeakasvuisia ja helposti ränsistyviä kasveja.

Runsaasti sivuversoja kasvattavan kasvin voi jakaa ruukutuksen yhteydessä useammaksi yksilöksi ja istuttaa omiin ruukkuihin. Näin voi tehdä esimerkiksi anopinkielelle. Jakaminen tehdään varovasti käsin tai veitsellä.

Kasveja voi lisätä myös pistokkaista, joita saa kasvin oksista, latvasta tai lehdistä. Pistokkaan voi laittaa juurtumaan vesiastiaan tai istuttaa suoraan kosteaan multaan.

Lannoita

Aloita kasvin lannoittaminen varovasti keväällä kasvukauden alkaessa ja lisää pikkuhiljaa. Yleislannoitteet sopivat suurin piirtein kaikille kasveille. Jotkut lannoitteet on tehty erityisesti viherkasveille, toiset kukkiville kasveille.

Kukkamullat ovat peruslannoitettuja, joten kasvia ei tarvitse lannoittaa mullan vaihdon yhteydessä. Mullanvaihdon jälkeen kasvit tarvitsevat lisäravinteita vasta noin 4–6 viikon kuluttua, jolloin aloitetaan jälleen säännöllinen lannoittaminen.

Lähde: yhteishyva.fi